Punnitsemista lukion ja Ypäjän Hevosopiston välillä

Hei sinä, joka eksyit blogini pariin.

Tuntuu todella oudolta olla taas blogitekstien pyörteessä. Olen kirjoittanut postauksia viimeksi noin kolme vuotta sitten, tosin eri blogiin. Nyt haluan aloittaa aivan puhtaalta pöydältä ja pyrkiä jakamaan muille koulunsa kanssa kamppaileville vertaistukea. Tai no, ei sentään pelkkää koulua. Luvassa on hevostelua ja tulevaisuuden suunnitelmia sopivasti sekoitellen.

Olen kovin yrittänyt etsiä blogeja, jotka käsittelevät tämänhetkistä tilannettani liittyen kouluun ja tulevaisuuteen, mutta tuloksetta. Olen todella sekavassa tilanteessa lukion ja Hevosopiston välillä ja yhteishakukin on jo tehty. Niinpä päätin toteuttaa tämän blogin.

Olen kokoamassa erillistä tekstiä itsestäni, mutta näin pikaisesti haluan esittäytyä. Olen juuri peruskoulun päättänyt tyttö Hämeestä. Kouluni päätin päättötodistuksen keskiarvon ollen 8.6. Olen harrastanut ratsastusta vuodesta 2014 alkaen ja nyt ratsastan tavoitteellisesti kouluratsastusta talentvalmennus ryhmässä Aulangon Ratsastuskoululla. Voit seurata hevostelujani instagramissa nimellä @karkkiajakepposia.

Tarinointi alkakoon (teksti on kirjoitettu 10.6):
Huomenna pitäisi selvitä yhteishaun tulokset. Jännittää.
Koko ylä-asteen ajan minulle on ollut selvää, että menen lukioon. Tämä tunne vahvistui yhdeksännellä luokalla, kun amiksesta tuli itselle paikka, minne menevät vain koulunsa juuri ja juuri läpi päässeet. Silloinen ajattelumaailmani oli huono ja muut luokkalaiset puhuivat ajatuksia päähäni. Myös oponi oli koko ajan sitä mieltä, että minä olen menossa lukioon, eikä muita yhteishaun vaihtoehtoja käyty sen koommin läpi. En halua syyttää tämän hetken tilanteestani ketään. Olisin vain näin myöhemmin toivonut, että minulle olisi puhuttu myös amk tutkinnosta hyvänä vaihtoehtona.

Yläasteella puhuttiin oikeastaan vaan lukioon menemisestä: "voit sitten käyttää tätä tietoa lukiossa" ja "tämä valmistaa sinua lukioon", mutta ei mainita ammattikoulusta juuri mitään. Voin toki vain puhua omasta puolestani.

Tämän hetken tilanteeni on sekava yhteishaun valintojen jälkeen aloin miettimään mitä olin tehnyt. Olin valinnut kolme lukiota hakulistalle. En yhtään amk tutkintoa. Muistan kun koulussa yhteishakua täytettäessä vitsailin kaverini kanssa kuinka voisin laittaa neljänneksi vaihtoehdoksi Ypäjän Hevosopiston. Hevosopisto oli silloin vain pelkkä vitsi ilman suurempia ajatuksia. Pikkuhiljaa haun sulkeutumisen jälkeen aloin miettimään, miksi hain lukioon. En keksinyt järkeviä syitä. Sinne haettiin, koska kaverit hakivat. Perheenjäseneni odottivat, että menen sinne. Koulussa päähän painetaan asia: "saat lukiossa aikaa tulevaisuuden miettimiseen". Minulla itsellä ei ollut mitään syytä MIKSI hain lukioon. Jatko-opintoihin hakeminen on hetki millon sinun pitää ajatella itseäsi. Älä ajattele mitä joku toinen sinun haluaa tekevän. Ystäväni sai itseni tajuamaan tämän eräänä iltana sanoen "päätä itse itseäsi varten". Olen pitänyt nämä sanat mielessä ja ajatellut tulevaisuuteni liikkeitä.

Kohti yhteishaun tuloksia mentäessä olen tullut yhä enemmän tulokseen, että minulla ei riitä motivaatio, eikä jaksaminen lukioon. Fiilikseni ovat tämän kevään aikana vaihdelleet laidasta laitaan. Toivoisin koulun jo alkavan, että tietäisin millaista opiskelu lukiossa on ja haluanko jäädä sinne. Tuntuu, että kesälomalla aika kuluu vain hukkaan.

Minun on ollut vaikea puhua tämän hetken ajatuksista  enellekään. Huomaan, että niitä on myös hankala kirjoittaa, koska en sano asiaani suoraan. Pelkään mitä muut ajattelevat, vaikka sen on väärä tapa miettiä. 

Olen punninnut asioita lukion ja Ypäjän Hevosopiston välillä. Olen pystynyt puhumaan avoimesti mieltä painavasta hevosalasta vain tallillani muutamalle alaa opiskelevalle työntekijälle. Edes vanhemmilleni asiasta en ole voinut puhua ilman, että ajattelisin mitä he ajattelevat. Samalla tiedän, että vanhempani tukevat minua valinnoissani, eikä syytä huoleen ole.

Ajattelen, että hevosala on huonopalkkainen, raaka ja raskas, mutta sieltä pohjalta suuret nimetkin ovat nousseet. Ehkä tulevaisuudessa voisin olla yksi heistä. En pelkää työntekoa tai raskaita päiviä. Haluan ottaa kaiken haasteena vastaan.

En ehkä valinnut kirjoitushetkeä parhaaseen ajankohtaan, joten teksti saattaa olla epäselkeä. Iltaisin saan kuitenkin parhaiten ajatuksiani ulos. Toivottavasti sain jollekin samaistuttavuutta tai mielenkiintoa heräämään, vaikka en tiedä onko blogit enää nykyään ”se juttu”.

Seuraavassa postauksessa jatkan enemmän Hevosopisto-aiheella, kerron suunnitelmistani lukion suhteen ja miksi hevosala on käynyt mielessä? Silloin olen saanut myös tietää yhteishaun tulokset.

Mirka